20.9.2011

Faktaa

Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.

Todiste 1: Mies, jonka lautasella ei ole ruokaa.


Todiste 2: Mies, jonka lautasella on jättimäinen hampurilainen oikealla pihvillä ja maalaisranskalaisilla.


Vakuutuitko? Kuvat elokuun arkistoista Helsingin & Tallinnan reissulta.





Minun ja Sannin filmitähti valmistui tänään viimeinkin. Pituutta neidillä on reilut kaksi metriä ja alipainoa reipaasti ainakin kuvan perusteella! Olen melko varma, että se näyttää luonnossa hieman paremmin syöneeltä. :D

Prosessi oli   p i t k ä,  mutta lopussa kiitos seisoo. Alaosa on maalattu peiteväreillä ja yläosa piirretty hiilellä, vasta ihan viime vaiheilla pääsi näkemään millainen kokonaisuus onkaan tulossa.





En voi uskoa, että tänään on tosiaan vasta tiistai, aika kuluu koulun takia järkyttävän hitaasti ja koeviikkokin on jo ovella. Sen jälkeen luvassa on tosin pieni syysbreikki eli viikonloppumatka kotiin Lappiin. Odotan innolla lintumetsälle pääsyä, kotona löhöämistä äidin kanssa ja tietysti äitin tekemää ruokaa!

1 kommentti:

  1. Wow, mikä kuva! Muuten, Kiinassa Qingdaossa silkkikimonokaupassa oli aivan samannäköinen kimono (siinä tieten on hihat) tarjolla, jätin kuiten hyllyyn.

    VastaaPoista