Vaikka lähdimme melko myöhään liikkeelle, saimme laavun pystyyn ja polttopuut hakattua ennen pimeän tuloa. Leiripaikkamme oli kahden vaaran huipun välisessä pienessä solassa.
Illan tultua näkymä sen kun kaunistui. Tähän aikaan istuin yksinäni laavulla keittämässä teetä nokipannulla, voitte varmaan arvata, etteivät fiilikset olleet yhtään hassummat.
Pimeän tultua menimme nukkumaan, vaikka täytyy myöntää, ettei uni vielä ihan puoli yhdeksältä maittanut. Kahdelta herätessäni oli paljon valoisampaa, sillä kuu oli päässyt kurkkimaan pilvipeitteen takaa.
Aamulla oli hyvä herätä ennen auringonnousua, sillä ehdimme ihmettelemään sitä Outa-koiran kanssa vaaran huipulle aamukahdeksan pintaan.
Lintuja näkyi, kuului ja haukuttiin päivän mittaan, mutta saalista ei tullut. Äitikin taisi olla silti varsn tyytyväinen kävellessään ikimetsässä auringon paistaessa kohti autoa. :)
Tänään hyppään jälleen yöjunaan kohti Tamperetta, tämä loma teki kyllä hyvää!
1 kommentti:
Laita tuo kuva Outasta Einille. Ja Railistakin on huippuotos, Siitä voisi vaikka tehdä Ellitsa-julisteen. Hienoja kuvia.
Lähetä kommentti