Käytiin Outan kanssa katsomassa vähän raskaampi elokuva Viskningar och rop vuodelta 1972, koska haluttiin nähdä jotain mitä yleensä ei tule katsottua ja sitähän me kyllä saatiin. Haha, en tosin uskalla sanoa leffasta mitään, koska tunnen itseni niin pieneksi ja tietämättömäksi kaikkien leffanerojen keskellä!
Leffat aamupäivästä varhaiseen aamuun. Me kävimme kyllä ihmisten aikoihin paikalla, koska työt. (Töissä on ollut älykivaa, koska olen saanut mielettömiltä asiakkailta hyvää palautetta! Kyllä tämän oppaan kelpaa, olen vieläkin ihan täpinöissäni.)
Harriet Andersson kertoili alkuun roolisuorituksestaan kuolevana naisena.
Ja minä kuikuilin valkokankaalle tämän pörrön takaa. Minulla on aina ollut yhtä hyvä tuuri, minne tahansa istun saan useimmiten jonkun hujopin eteeni. Mutta oli hianoa!
Ja sitten leffaa leffan perään. Onneksi äiti oli tullut jonottamaan 55 minuuttia ennen esitystä ja silti seisoi vasta puolivälissä jonoa! Kyseessä oli siis perjatai-illan mykkäelokuva, mutta sitä varten kelpaakin jonottaa tunti.
Vähän jonotusmusiikkia
Telttatunnelma oli tiivis, näytös oli nimittäin myyty loppuun. Mutta saatiin tosi hyvät paikat!
Valojen himmetessä, muuttuu teltan katto tähtitaivaaksi kiitos kodikkaitten reikien. Esityspaikkoja on neljä: elokuvasali, koulu, pieni teltta ja tämä iso, mutta kuka haluaa sisätiloihin kun pääsee oikeisiinkiin festaritunnelmiin. Kaikista isoimmat elokuvat näytetäänkin tässä teltassa.
Mykkäelokuvan liput maksavat toisista elokuvista poiketen 25 euroa ja säestämässä on oikea orkesteri. Elokuvamusiikkia parhaimmillaan eli livenä. Ensin vuorossa oli Chaplinin lyhytelokuva Siirtolainen, joka oli aivan hellyttävän ihana ja hillitön ja sitten siirryttiin hieman vakavampiin tunnelmiin ja syventyen elokuvaan Päällystakki.
Hetken saa liidellä eri maailmoissa ammattilaisten ammentaessa intohimolla parastaan instrumenteistaan ja kapean mustavalkoisten filmin väristessä isolla kankaalla.
Suurkiitos tarinasta! Elokuvajuhlille, Sodankylään.
VastaaPoista