Kainuu ja vähän romantiikkaa

Ette ikinä arvaa, kuinka blondi olo voi olla löytäessään muistikorttipaikan kannettavansa kyljestä lähes vuoden tiiviin yhteiselon jälkeen. Haha, ihan totta en ole edes mitenkään erityisen huono koneitten kanssa ollakseni tyttö, mutta ei vaan ole koskaan välähtänyt miettiä, että mitä nämä kaikki aukot ovat... Noh joka tapauksessa tuoreita kuvia olkaa hyvät.


Hiljainen kansa on lempparinähtävyyteni Suomussalmella (aivan kuin tietäisin liikaa muista). Heinämätästukkaiset ukot vaatteineen ovat hauska näky keskellä peltoa. Eräältä rouvalta läytyi paplareitakin tukasta.

Ja äiti on kuin kotonaan Kainuussa vietettyään vuosia opiskelun ja työn parissa näillä perukoilla Suomea. Meillä on siis ikioma matkaopas mukana.

Mikkokin on tainnut viihtyä kiitos ruokapuolen.

Eikä ruokapuolessa ole moitetta ollutkaan. Huoneistomme sai eilen lisää asukkaita ja siinä mukana kulkeutui myös serkkutytön leipomat pullat oikeaan osoitteeseen! Kiitos. :)

Ja nyt sitä romantiikkaa sitten. Äiti ja isä viettivät nimittäin 24.ttä hääpäiväänsä eilen ja isä oli koristellut ajopelin yllätykseksi äidille - 24 ruusulla tietysti.

Nuoripari on muuten viettänyt häämatkansa Kainuun rastiviikolla, meitä on moneen lähtöön...

Ruokailun (erinomaisen sellaisen) jälkeen

Lähdettiin ajelulle ja suunnaksi otettiin Vuokatin vaara, jonka päällä isä on aikoinaan kosinut äitiä. Nawws :)

Huipulla!

Pääsin prinsessakantoon. En ollut liian hyvin varautunut maastoretkeen kuten kengistä huomaa, mutta kyllähän noilla pikaisen reissun kallioilla puikkelehtii.

Olemme suunnistaneet Mikon kanssa parina A-lyhyttä eli taitotaso vaikea, matka vähän lyhempi ja tähän mennessä olemme onnistuneet olemaan varsin diplomaattisia eikä suuria pummejakaan ole tullut. Tänään hymy tosin meinasi hyytyä ukkoskuuron iskiessä puolivälissä reittiä, mutta minä sain läpimäristä vaatteista kaikeksi onneksi lisää puhtia juoksaan. Pesupaikalta päästyämme näyttikin jo aivan siltä kuin koskaan ei olisi satanutkaan ja uitettu koira fiilis oli helppo unohtaa.


Etenkin kun sai nokan eteen paistettuja muikkuja. Oli näin hyvää terveisin tilannekuva.

Ja perään feikkikuva

Mutta päästessämme tämän talon autoja täynnään olevaan pihaan oli terassin väki niin hiljaa, että tiesi luvassa olevan jotain niin hyvää, ettei sanotuksi saa.

Tervetuloa Huuskolan tilalle jäätelölle!

Ensin vastassa oli valinnan vaikeus

Sitten maistelua jättimäisistä palloista

Ja loppuun riemunkiljahduksia. Jäätelöä parhaimmillaan, ei voi muuta sanoa.

Loppusynkennykseksi Panasonicin videokameran ottama viimeinen kuva. Kameraparka oli saanut niin kovan tällin joko minun tai veljeni käsittelyssä, että vedenpitävyys oli menetetty ominaisuus, mikä selkeni minulle vartin uiskentelun jälkeen. Ruutuun ilmeistyi valkoista värähtelyä ja sittemmin ei ole saatu eloa punamustaan ystävääni. Katsotaan vielä isän kanssa voiko asialle tehdä jotain. Nyyh. :(