Lapin kesä

Lapin kesä ei varsinaisesti ole kesä. Se on vähälumisin vuodenaika. Sodankylän lämpötilasta kertoo jotain se, etten ole ajanut sääriä kertaakaan täällä ollessani. Kuka ihmeen optimisti pakkasi laukkuuni viidet shortsit lähtiessäni Tampereelta? Vaikka valoisaa riittää, niin sama ei päde lämpöön.

Noh, sama tilanne taitaa olla koko Suomessa, mutta luultavasti harvempi sai eilen kokea yhtä hyvän iltalenkin kuin minä. Koirakaveri, metsäpolku, raikas kesäinen sadekuuro, auringon säteet ja sateenkaari. Olin hiukan onnellinen kavutessani eilen lähikukkulalle. Piti nauraa ihan ääneen ja nostaa kasvot kohti taivasta tunteakseen sadepisarat kasvoilla. Olen jaksanut treenata tänä kesänä ja ihana huomata kuinka kevyesti lenkkitossu jo nousee verrattuna alkukesään. Jatkuisikohan sama tahti, kun raahaan miljoonat laukkuni takaisin Tampereelle reilun viikon päästä?

Tänään suunnataan joka tapauksessa Kuusamoon remonttia pakoon. Ja hillojen (=etäläisittäin lakka) perässä. Kesätyörupeamani on nyt ohi, mutta tienestiä saa suoltakin. Äiti sponsoroi minulle ihan uuden R-collectionin hillanoranssin anorakin metsäreissuja varten. Minulla oli samanlainen kymmenen vuotta sitten ja inhosin sitä yli kaiken, mutta siitä nyt on aikaa. Nuorrun siis muutamat vuodet vetäessäni sen niskaan! Kultainen lapsuus. Mutta hillojen poiminta on joka tapauksessa olennainen osa Lapin kesää vähintäänkin vanhemmille sukupolville. Kaikki puhuu siitä, mutta apajia ei paljasteta. Katsotaan josko mekin löytäisimme omamme.



Loppuun random kuvasetti äidin kukkapenkistä, joka näyttää ensimmäistä kertaa kukkapenkiltä minun elinikänäni. Laitettiin se yhdessä kuntoon. Minä osallistuin lähinnä suunnitteluun.