Eilen koettiin suuria onnistumisen tunteita keittiössä. En ole koskaan onnistunut saamaan yhtä rapeaa pizzapohjaa kotioloissa kuin eilen, wiee! Sinä, joka vastustat pullamössöpizzaa, saat kokeilla.
Suurin piirtein näin kahteen normaali kokoiseen pyöreään pizzaan:
- 2 1/4 dl vettä
- 1/2 pakettia hiivaa
- 2 rkl oliiviöljyä
Lämmitä vesi, murenna ja liota hiiva sekaan, lisää sitten öljy
- noin 5,5 dl vehnäjauhoja
- 1 tl suolaa
Sekoita jauhot ja suola isommassa kulhossa ja kaada nesteet pikkuhiljaa jauhojen sekaan samalla sekoittaen. Alusta taikina kunnolla. Itse käytin sähkövatkaimen kierrekoukkuja viisi minuuttia ja lopuksi käsiäni. Anna kohota tunti liinan alla, vaikkapa tiskialtaassa, jonka pohjalla on lämmintä vettä.
Kun lämmität uunia, laita pelti valmiiksi uuniin ja ota se pois juuri ennen pizzan paistoa. Kuuma pelti parantaa mahdollisuuksia rapsakan pohjan syntymiselle ilman, että a) taikinan mehevyys katoaa kokonaan b) pizza on kokonaan kuiva ja palanut. Neljä kättä on tässä hommassa eduksi, koska valmiin pizzan siirtäminen leivinpaperin päällä voi olla hankalaa. Mitä ohuemmaksi saat taikinan, sitä parempi. Itse pääsin ensimmäistä kertaa eläissäni työstämään taikinaa käsissä pyöritellen ja käytin vasta viime silaukseen kaulinta. Päälle mitä tykkää, mutta kannattaa muistaa kohtuus ihan vain sen takia, ettei pitsa ui ja ole loppujen lopuksi keskeltä raakaa. 275 asteisessa uunissa meillä meni noin 7 minuuttia, mutta uuneissa on eroja.
Meillä oli tuoretta herkkusientä, (marketin halvinta) ilmakuivattua kinkkua, sipulia, ananasta, paprikaa ja tuoretta basilikaa. Tomaattimurskaa keitimme hetken kattilassa vesilorauksen kannsa ja heitimme sekaan murskattua valkosipulia, mustapippuria, basilikaa, suolaa ja sokeria tuomaan tomaatin makua esiin. Yhden asian olen myös todennut: kannattaa ostaa Valion juustoraastetta mielummin kuin ES:n juustonkaltaista valmistetta jota pizzajuustonakin markkinoidaan.
Onnellinen Mikko
Onnellinen Tuuli
Tänä aamuna sitten kirmasin matikan kirjoituksiin jännittyneenä, mutta varmana voitosta - minulla oli ihan taatusti parhaat eväät koko salissa!
Nojoo, eipä pari pizzan palaa pelastanut minua trigonometrialta, mutta oli nannaa. Pitkä matikka on heikoin aineeni, jonka ylppäreissä kirjoitan, mutta sepäs onkin minulla ylioppilastutkinnossa valinnaisena aineena. Nyt kuitenkin ylihuomisen maantiedon kimppuun ja ennen kuin huomaankaan on varmasti sunnuntai ja hyppään taas pohjoisen junaan!
3 kommenttia:
Minäkin olen jo pidemmän aikaa etsinyt täydellisen kotitekoisen pizzan salaisuutta, ja nykyään pizza alkaa olla jo melkoisen hyvää. Tuo on tosiaan tärkeätä, että pelti on valmiiksi kuuma. Yleensä paistamme pizzat uunin täydellä teholla. Paras pizzajuusto on mielestäni tuore mozzarella, kannattaa kokeilla! :) Ja täytteet kuuluu minusta laittaa vasta juuston päälle, mutta tämä on aina vähän makuasia.
Anteeksi, kun spämmään sinua näillä kommenteilla. :D Minua harmittaa ihan sikana, että hoksasin vasta myöhässä, että olisin voinut ilmoittautua korottamaan maantiedon YO-arvosanaa. Kirjoitin siitä E:n, mutta uskoisin, että nyt parin vuoden maantieteen yliopisto-opiskelun jälkeen minulla olisi ollut ihan hyvät mahdollisuudet kirjoittaa ällä suhteellisen vähällä lukemisellakin. Siitä olisi ollut hyötyä, koska haen nyt opiskelemaan valtio-oppia, ja sinne on todella hankalaa päästä, ja laudatur olisi nostanut lähtöpisteitäni. Turha sitä on kuitenkaan näin jälkikäteen harmitella. Mutta siis, jos tulee tässä parin päivän aikana vielä jotain kysyttävää matsan suhteen, niin autan mielelläni. :)
Mozzarella on kyllä ihanaa, yleensä tykkään laittaa sekä että! Joo jostain lueskelin taas, että tomaattikastike pitäisi laittaa aivan päällimmäiseksi, tapoja vaan on niin monia. :D Odotan innolla, että pääsen kohta kotona Sodankylässä paistamaan pizzaa leivinuunissa!
Aina ei voi hoksata ajoissa. Erehdyin itse kurkkaamaan tämän keväistä biologian koetta ja heti harmitti, etten uusinut sitä, kun se vaikutti painottuneen etenkin jokereissa juuri niihin asioihin, joita olen itse päntännyt, toisin kuin viime syksyn koe. Mutta joo, jos kerran haet nimenomaan Helsinkiin niin olis varmasti ollu hyötyä. Pidin avun tarjouksesi mielessä, kun pänttäsin vielä torstaina, mutta ei tullut mitään kysyttävää. :D Kiitos kumminkin! Ja saa spämmätä. ;)
Lähetä kommentti