30.4.2013

Rakas Tokio, kohta olen luonasi jälleen

Tänään on se päivä! Starttaamme kello 13 Tampereelta ja olemme Tokiossa Suomen aikaan seuraavan vuorokauden puolella aamukolmelta. Ääää, ehkä muutaman kiljahduksen olen päästänyt jo eilenkin.

Kello näyttää seitsemää ja olen viimeistellyt aamupalani jo pari tuntia sitten. Aikaeroon sopeutuminen on rankkaa puuhaa, joten päätimme aloittaa sen jo kotimaan puolella. Olisi suhteellisen ikävää näyttää zombielta mikäli päästään ottamaan minun ylppärikuvani Tokiossa. Viime yönä tosin heräsin enkä saanut unta yli tuntiin, mikä oli varsin tuskaista, kun takaraivossa oli koko ajan muistutus siitä, että herätys on 3.45. Eiköhän tämä tästä, haimme apteekista melatoniinia, joten lentokoneessakin toivon mukaan tulee uni.

Kaikki valmistelut ovat hyvässä vaiheessa, vain Mikon parturointi, suihku ja minun kynsien lakkaus puuttuu. Eilen heitin (epiloin) talviturkin menemään, mutta saa nähdä suoko Tokion lämpötilat säärien paljastelua vai eivät. Jokainen sääsivusto, jota olemme katsoneet, näyttää ihan erilaisia ennusteita Tokiolle? Se taitaa olla kuitenkin varmaa, että jossain vaiheessa on lämmintä, mutta sadettakin tulee taatusti, ei vain tiedä milloin.


Blogin puolella on nyt ollut viikon ajan taukoa, toivottavasti olette kestäneet. ;) Aluksi luulin, että on vain niin tylsä viikko, että mitään kirjoittamisen arvoista ei tapahdu, mutta sitten kuvioihin tuliki Helsingin reissua, huippuruokaa, kampaajaa ja kylästelyä.


Helsingin asemalla Sannin kanssa, isä (työmatkalainen) nappasi kuvan.


Iloinen minä, jättirusetti ja Siireiltä saatu iihana lahja! Olin ihan onnessani tuosta leivontakirjasta, kierrepilleistä ja leivontavuoista, jotka sain. Kiitos vielä hurjasti, kaikki tulee käyttöön! Ei yhtään haittaa, että synttärit oli maaliskuussa, kun oli näin kiva ylläri. :D


Girl power.
Joskus tuntuu vähän koomiselta kävellä kaksin jossain, kun kummallakin on tosi tyttömäinen tyyli. Tulee yliannostus, kun toinen sipsuttaa korkkareissa kiharapehkon hulmutessa ja minulla saattaa olla jalassa esimerkiksi nuo Hello Kitty -sukkikset, haha. Siiri tosin on vähän uskollisempi hametyylilleen, minusta kun on ihan okei vetää pitsimekon kanssa nahkarotsi päälle (pitsi ja farkku on minun makuun aika hempeä yhdistelmä) ja pidän talvisin enemmän housuja kuin hameita palelemisen estämiseksi.


Löpinät sikseen ja seuraavaksi vuoroon vähän viime hetken panikointia.


Terveisin onnellinen ihminen

2 kommenttia:

  1. Heei ois kiva kuulla Tokion kuulumisia ja saitko opiskelupaikkaa :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsemppauksesta, sainpahan jotain aikaan! :)

    VastaaPoista