29.5.2010

Aikaeroon sopeutumista

Kello on yli kahden yöllä Ruotsin aikaa. Tarkoituksenani oli mennä päivällä nukkumaan, mutta pitäisihän sen jo tietää, että pakkaaminen vie aikaa varsinkin, jos omistaa liikaa vaatteita kuten minä. Äiti lähtee huomenna kotiin Suomeen ja muuttaa minun tavarani jo samalla. Nyt huoneessa on enää tavaroita kahdelle viikolle! Urakka oli iso, mutta ainakin se on vihdoin tehty. Minä en ole alkuunkaan sellainen ihminen, joka pitää muuttamisesta. Perfektionisti pyrkii esiin kaapista aina tilaisuuden tullen, joten minulle on mahdotonta hutaista asioita.
Mutta oli mielenkiintoista käydä läpi kaikki henkilökohtainen arvokas omaisuus ja myös se roina siinä ohella. Vuoden aikana näköjään ehtii paljolti muuttaa mielipidettään siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Ajattelimme käydä äitin kanssa ostamassa isosta marketista minulle laatikoita muuttoa varten ja ehdimme kyllä joka paikkaan kahvilaa myöten, mutta kotiin palattuani huomasin, että ne laatikot tosiaan uupuvat... Onneksi vanhoja matkalaukkuja ja kasseja löytyi komeroiden kätköistä.
Tavaroiden lajittelua - etualalla koulukuvia kolmannelta luokalta

Kamerasta löytyi kuva pannareilla herkuttelusta Hannan kanssa viime viikonloppuna

Tällainen pieni välihuomautus siitä, että hiukseni alkavat taas kihartua. En kyllä osaa yhtään sanoa, mitä näille haluaisin tehdä, kun kasvattaminen kestää niin pitkään ja olihan lyhyetkin toisaalta tosi kivat... Äiti ehdotti, että menisin kampaajalle Tokiossa! Ajatus kiehtoo minua, jos vain saisi ajan riittämään. :)


Nyt lyhyille "päiväunille" ja aikaisin ylös. Alan sitten yöunille päivällä, sillä Japanissa kello on juuri nyt 09.34.

Nauttikaa viikonlopusta! Toivottavasti se antaa jo hieman ensimakua pian alkavasta kesälomasta.

Ei kommentteja: