23.5.2010

Kavereitten kanssa

Olin yötä eilen Iinalla ja aamuherätys oli mitä loistavin;  sain riisipuuroa ja appelsiinin paloja vuoteeseen! Viime kerrasta onkin aikaa, kun joku on tuonut minulla aamupalan sänkyyn. Sitten katsottiin Sherlock Holmes aamiaisen lomassa. Se oli ihan hyvä, mutta vaikea arvioida reilusti, kun rakastuin eilen illalla elokuvissa Robin Hoodiin. Ah ja voih! Voin perua eiliset puheeni. Siinä leffassa ei tarvittu kauniita miehiä ja sukkahousuja vielä vähemmän. Juoni kulki koko ajan eteenpäin, sopivasti hauskaa ja sopivasti vauhtia. Niin ja tahdon käymään Englantiin kiitos. Aina sama homma, näen ne ihanat maalaismaisemat ja... ah ja voih! Olisin taatusti ollut hyvä ritari, jos olisin syntynyt mieheksi keskiajalla!

Mutta nyt loppuu tämä leffa höpötys. Tulin kotiin iltapäivällä (puolet matkasta yksipyöräisellä) ja Hanna minun entiseltä luokalta puoli vuotta sitten tuli käymään meillä. Käytiin ulkona syömässä ja juteltiin niitä näitä. Ajattelin sitten saattaa Hannan pyörällä kotiin kaupungin toiselle laidalle, mutta jäinkin sitten saunaan niille. Sitä kaipaan kyllä täällä Ruotsissa. Käyn uimassa mahdollisimman usein, että saisi saunoa samalla.

Mutta nukkumaan tästä ihan pian. Nauttikaa huomenna viikonlopun viimeisistä anneista!

Tokioon lähtöön 8 päivää!

Ei kommentteja: