Tässä on muutto käynnissä viime lauantaina. Minut yllätti täysin tavaramäärä,
joka minulle on ehtinyt kertyä! Kassien ja laatikoiden purkaminen ei ollut
alkuunkaan pieni juttu, mutta eilen sain lopulta kaiken järjetykseen.
Sama nurkkaus hiukkasen paremmassa järjestyksessä
Pientä keittiötä on vaikea jättää sotkuiseksi ihan vain sen vuoksi,
ettei siellä mahdu tekemään mitään, jos tiskit ovat tiskaamatta!
Vanhan italialaisen jääkaapin desibelit vastaavat kyllä kämppiksen
kuorsausta, ettei tule öisin yksinäinen olo...
Muutama viikko sitten leivoin pipareita ja aika on kyllä vierähtänyt yllätävän nopeasti. Nyti viikonloppunahan koittaa jo 1. adventtisunnuntai.
Tällä viikolla vuoronsa saivat joulutortut (luumuhillon on rakkaus!) ja tämä kuva onkin tältä illalta. Glögi ja uunituoreet tortut maistuivat tunnelmavalaistuksessa paremmin kuin hyvin ja siinä kaikessa hiljaisuudessa oli hyvä mietiskellä uusia kuvioita uudessa kaupungissa. Koti-ikävä Lappiin sai vähän jalansijaa mielessäni enkä oikein malttaa odottaa kotiinpääsyä joululoman koittaessa. :)
Sitä ennen on tosin vuorossa ihana viikonloppureissu Tukholmaan!
Kuukauden takaisten Clasubileiden kuvasaldo jäi yllättävän lähelle nollaa,
ainoat kuvat on otettu bussissa. Tähän kaveripotrettiin tuli kaikki melkein kokonaisina kuvaan.
Ja ilmoitusasiaa vielä:
Löysin Stockmannilta alennuksesta kiistämättä maailman esteettisimmän ripsiväriputkilon =)
Palaillaan taas, ensi kerralla toivottavasti vähän pikaisemmin blogin pariin! Minulla on koeviikko meneillään ja nyt ollaan jo voiton puolella 4/7 koetta tehtynä nimittäin. Huomenna luvassa on pieni kevennys koulutöihin tupareiden muodossa!
3 kommenttia:
Ihana pikku koto - ja kätevä puuseppä, joka kokosi tuon pöydän ja tuolit!
Onnea uuteen kämppään:)!
Puuseppä osasi kyllä asiansa. Ne tuolit on muuten hurjan mukavat!
Kiitos Annukalle ja siltiyksiä ELvikselle :)
Lähetä kommentti