12.12.2010

Tööt

Vihdoin ja viimein hurjan pitkän päivän jälkeen olen kotona. Kuusi tuntia lentokentällä istuskelua vie aika tehokkaasti voimia ja olen kyllä aivan naatti vaikka kello ei ole edes yhdeksää Ruotsin aikaan. Lentokentät ovat muuten kauhean mielenkiintoisia paikkoja, mutta juttuseuraa ei ollut, kun piti lähteä eri terminaaleista liikkeelle.

Loma tuntui ansaitulta paussilta, vaikkei akkuja juuri ehtinytkään ladata lyhyiden yöunien takia. Siitä huolimatta viikonloppu oli yksi parhaista aikoihin, Tukholma on ihana kaupunki ja minulle tulee kotoisa olo, kun saa kuulla ihmisten puhuvan  ruotsia joka puolella. Eilisiltaan mahtui muun muassa paras syömäni pihvi ikinä, mutta siitä lisää kuvien kera sitten, kun olen saanut ainakin kunnon yöunet (ja mahdollisesti jääkaappiin täytettä)!

Ei kommentteja: