28.4.2011

Vuosipäivä

36 numeron kengillä on asteltu bloggaajana vuoden (ja viiden päivän) ajan. Niitä suuria harppauksia on tehty muun muassa maasta toiseen muuttamalla, mutta raskainta on varmaankin arjessa pienin teoin puurtaminen. Koko eilinen päivä meni alusta lähtien mönkään, sillä myöhästyin tunnin koulusta kiitos Ruotsin ajassa olleen puhelimeni ja samalla fiiliksellä mentiin yöunille asti, joita ennen sain pyöriskellä sängyssä puolitoista tuntia. Onneksi tämän päivän pääsin aloittamaan oikealla jalalla, onhan huomenna sentään jo perjantai.

Vuodessa on tapahtunut paljon, olen ainakin himpun verran itsenäisempi (ja säästeliäämpi). Tampereelle muutto on tuonut paljon uutta elämään, mutta myös haasteita. Kun kaikki vanhat tutut asuvat niin kovin kaukana, on helppoa kirjoitella kuulumisia kuvien kera juuri tänne. Enimmäkseen blogia kirjoitankin vanhojen ystävien ja omien vanhempieni luettavaksi.
Postauksia vuodessa on tullut reilut 80 eli yksi postaus neljää päivää kohti. Joskus on hiljaisempaa ja toisinaan tekee mieli kirjoittaa joka päivä kahdesti. Kärsivällisyys on hyve, ystävät hyvät! Mutta samaan malliin jatketaan.

Vuosi sitten tukka oli pitempi, mutta muuten ei liiemmin muutoksia ole tapahtunut.



95 % blogin kuvista Tokion matkan jälkeen on otettu tällä kaunokaisella.
Pentax K-x, jota kutsun elämäni rakkaudeksi vähintäänkin silloin, jos Mikko ei ole kuulemassa. Kuvanlaatu loistava, hintaluokkansa parhaita = voittaa samanhintaiset Canonit ja Nikonit, jos haluaa satsata ensimmäiseen järkkäriinsä, niin K-x on erittäin varteen(/käteen/jalustaan)otettava vaihtoehto ja tietysti, se on KAUNIS.

2 kommenttia:

ET kirjoitti...

Hauskaa Wappua! Ootellaan kuvia vapusta tietty. On ollut kiva lukea ja erityisesti katsella tunnelmia, meitä on varmaan aika monta jotka odottavat seuraavia postauksia. Ei se määrä vaan se laatu ;-)

Tuuli kirjoitti...

Heh, tuo viimeinen lause pätee myös teihin seuraajiin!