5.7.2011

Aihetta juhlaan

Kesä- ja heinäkuun taite sujui iloisissa merkeissä. Isä sai nimityksen uuteen työhön, kaksi kaveria pääsi lääkikseen, yksi täytti vuosia ja vanhemmillani oli vielä hääpäivä.

Niinpä sitten on pieniä juhlia juhlittu sekalaisin seuruein.


Pettämätön mutakakkuresepti edelleen se sama ruotsailainen, (klikkaa vaan!).
Päälle kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita, helppoa, yksinkertaista ja hyvää.

Onnea täysi-ikäiselle, ajokorttikin tuli samana päivänä! ;)


Kylpyhuoneremontti aiheuttaa paluun maanpinnalle ulottumalla myös keittiöön putkien uusimisen vuoksi. Kokkaus sujuu, mutta tiskivesien kantaminen ja lämmittäminen onkin ihan oma juttunsa...


Voin kuitenkin tunnustaa ikävöiväni jo Tamperetta kavereineen ja kaupunkiluksuksineen niin ihanaa kuin kotona asuminen onkin. Kuukauden päästä nämä landemaisemat jäävätkin sitten talven ajaksi taakse ja kaipaan tänne takaisin. Kummallista miten vaikeaa onkaan olla täysin tyytyväinen, jotain jää aina kaipaamaan etenkin muuttojen yhteydessä. Mutta eihän kaikkea ole tarkoituskaan saada. Se, minkä jokainen voi kuitenkin saavuttaa, on oikea asenne.

Ei kommentteja: