Keittiöni leivontaosasto on jälleen aktivoitunut, viime viikonlopuksi leivoin alusta loppuun ihan itse korvapuusteja, joita sitten maisteltiin sekalaisten seurueiden kanssa. Kaaos pääsi ulottumaan makkari/olkkari/ruokailuhuoneen puolelle.
Jotain kauhistuttavaakin tapahtui - unohdin rusinat. Lappilaisittain oikeassa korvapuustissa kuuluu olla rusinoita tosin tätä ymmärtävät etelässä vain ne harvat, joiden mummot leipovat oikeaa pullaa!
Vaikka äiti yritti opettaa, tulee harvoista edustusyksilöitä.
Tosiaan kävimme Helsingin suunnalla reissaamassa.
Kuvassa kaksi naista, jotka raahasivat miehen kaupungille.
Ehdimme suunnitelmien mukaisesti myös ihailemaan Musiikkitalon arkkitehtuuria.
Tänne täytyy tulla joskus tulla saamaan muutakin kuin visuaalista nautintoa.
Sunnuntaina kävimme aamukävelyllä meren rannassa, joskin kylvettiin ainoastaan auringossa.
Kamerat olivat kävelyllä mukana ja tietysti ahkerassa käytössä.
Ruskan valtaamassa syysmetsässä etenkin yksin kävellessä minulle tulee unenomainen olo.
Eikä se varmaan ole ihme, kun luonto antaa parastaan.
Ja, ettei se pullantuoksu pääsisi haihtumaan, leivoin eilen cupcakeja tällä valkosuklaamuffinsiohjeella, mutta päätin tursottaa täytteeksi tarkoitetun tahnan ihan vain päälle koristeeksi. Kävi kaupaksi!
Ajankohtaisuutisia vielä sen verran, että hyppään Lappiin vievään yöjunaan puolentoista tunnin sisällä, sillä loppuviikosta minulla olisi ollut oikeita koulutunteja vain kaksi. Olen siis lomalla!
Vaahteranlehtikuva julistetaustaksi, pliis!
VastaaPoistaTaisin tykästyä tähän blogiin, koska tänne asti postaukset luettua, en löytänyt teksteistä tai kuvista mitään valittamista! :)
VastaaPoistaKiitosta, kiitosta! Yritellään jatkossakin tason ylläpitämistä, oli postaustiheys mikä tahansa. :)
VastaaPoista