Minä siivoan. Usein. Yhtenään. Tarkasti. Pikkutarkasti. Tämä äitiltä peritty ominaisuus tuottaa vähintään yhtä paljon ongelmia kuin iloakin (yritä ymmärtää minua, Mikko!). Jos tavarat eivät ole järjestyksessä huomaan sen viimeistään siinä vaiheessa, kun pitäisi mennä nukkumaan tai olla lähdössä jonnekin. En ole myöskään villakoirien ylin ystävä, sillä silmien kutina ja tukkoinen nenä eivät liiemmin lämmitä mieltä. Tänään kuitenkin elämäni muuttui radikaalisti, sillä luutuaminen ei ole yhtä valtaisa operaatio, jos voi imuroida lattiat ensin.
(Alennuksessa ollut kullankeltainen) Ergorapido asettuu asumaan kaappiini enkä enää taistele yksin.
Tämä kuva on täysin lavastettu.
Perheenlisäyksen kunniaksi ostimme hieman Arnoldsia. Minusta on kohtuullinen saavutus, että kävin tänään ensimmäistä kertaa siellä, vaikka paikka on ollut 300 metrin päässä kotiovelta jo 2 kk.
Enää yksi koe jäljellä ja muutenkin tuntuu hymyilyttävän tänään.
(Tämä päivä on erinomainen vastapaino eiliselle, jolloin asetuin autuaan tietämättömänä hämärässä huoneessa makaamaan matolle, mutta minun ja maton välissä olikin koiranoksennusta.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti