Heti loman alettua matkustin Sodankylään äidin ensiluokkaiseen täyshoitoon. Sittemmin pohjelihakseni ovat todenneet minun saapuneen pakkoliikuntaleirille.
Toisaalta nyt on huomannut, kuinka pohjalukemissa kunto on. Pääsiäisloman perinteistä hiihtovaellusta varten olisi vähän pakko aloittaa kuntokuuri. Outa näytti eilen lumessa uidessaan melko tarmokasta esimerkkiä.
Kotona käydessä plussapuolissa heti hyvän seuran jälkeen tulee kotiruoka, kaikista mieluiten yöpuvuissa! Tähän mennessä tarjolla on ollut lohta uuniperunoilla, poronkäristystä perunamuussilla ja jälkkäriksi hillasoppaa ja korvapuusteja.
Isän esitellessä öisen kuvaussessionsa tuloksia alkoi melkein harmittaa, että olin nukkunut makoisia yhdentoista tunnin yöunia. Alhaalla kuvasa hehkuu revontulten vihreä, kun taas oranssi valo on pilvistä heijastuvaa kylän valoa.
Kitisen joen varrella ei ole lainkaan hassumpaa asua paukkuvista pakkasista huolimatta.
Sunnuntaina aurinki lämmitti jo mukavasti hiihtoretkeilijän poskia.
Kävimme siis hiihtelemässä naapurin ajamalla kotiladulla, jonka maisemissa olen hiihtänyt pienestä pitäen. Kuvaa klikkaamalla saat tästäkin panoraamakuvasta enemmän irti!
Omakin järkkäri on mukana ja ahkerassa käytössä, mutta onnistuin tietysti jättämään kameran johdon kotiin. Kaikki kuvat ovat siis isän ottamia.
Parin tunnin retkellä kohtasimme vain yhden lumikenkäilijän ja nolla eläintä. Jälkiä näkyi kyllä senkin edestä niin riekkojen, jänisten, myyrien, kärppien, kettujen kuin lumikonkin hankeen jättäminä.
Ja sitten taas siihen olennaiseen eli evästaukoon.
Nostalgisissa tunnelmissa teimme paluumatkalla suksilla lumikukkia hankeen, tällainen tuttu taidemuoto reilun kymmennen vuoden takaa.
Pakkoliikuntaleirin ohjaaja patistelee minua jälleen ulko-oven suuntaan, wish me luck!
1 kommentti:
Yleisö jää kaipaamaan pakkoliikuntaleirin lumikenkäkuvia?
Lähetä kommentti