Kuten jo aiemmin mainitsin, lauantaina juhlimme Mikon kanssa yhteisiä synttäreitä. Padat, veitset, viinilasit ja kynttilät pääsivät käyttöön ja tässä romanttinen lopputulos. En kyllä tiedä sitten Earth hourin ekologisuudesta, koska monet kuten me poltimme kynttilöitä ja niiden valmistukseen kuluu runsaasti energiaa ja Mikko tiesi sanoa, että äkillinen piikki alaspäin sähkönkultuuksessa voi olla haitallinen energian tuotantolaitteille.
Siitäkin huolimatta nautimme hyvällä omatunnolla alkuruokasalaattimme, joissa oli nippu rukolaa ja serrano kinkkua käärittynä cantaloupemelonin ympärille. Kastikkeena simppelisti oliiviöljyä ja balsamicoa.
Seuralainen ♥
Esimerkki illallinen siitä, että hyvään ruokaan ei tarvi nähdä paljoa vaivaa. Mitään ihme konsteja emme käyttäneet yhdessäkään ruuassa ja jäätelön valmistus olikin ehkä työläin osa keittiötyöskentelyä. Kolmen ruokalajin illallinen 15 euroa per nuppi laatuviini mukaan lukien. Okei, itse jouduttiin kyllä astiat kantamaan pöytään ja pöydältä tiskikoneeseen, mutta silti - arjen luksusta.
Pääruoka menossa uuniin
Ja uunista lautaselle. Possu ja paprikat muhivat ennen paistoa pari tuntia jääkaapissa minigripissä seuranaan tilkka viiniä, oliiviöljyä, balsamicoa, mustapippuria, rosmariinia ja suolaa.
Jälkiruokalautaselle päätyi alkuviikon heräteostosananas ja siitä innoitettu kotitekoinen vaniljajäätelö rommilla maustettuna. Ruokalusikallinen rommia sai aikaan tietysti sen, että jäätelö olikin pehmistä ja levisi pikavauhtia lautaselle, mutta maku oli aivan taivaallinen! Ananas käväisi toki uunissa ennen tarjoilua, mikä makupari.
Esimerkki illallinen siitä, että hyvään ruokaan ei tarvi nähdä paljoa vaivaa. Mitään ihme konsteja emme käyttäneet yhdessäkään ruuassa ja jäätelön valmistus olikin ehkä työläin osa keittiötyöskentelyä. Kolmen ruokalajin illallinen 15 euroa per nuppi laatuviini mukaan lukien. Okei, itse jouduttiin kyllä astiat kantamaan pöytään ja pöydältä tiskikoneeseen, mutta silti - arjen luksusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti