1) Savuporo-juureskeittoa leipäkupeista
Muuttuuko tarjoilu enää tästä esteettisemmäksi? Valtavat sämpylät koverrettiin, voideltiin valkuaisella ja käytettiin uunissa ennen tarjoilua, jotta niistä tulisi keitonkestävät.
Kyseessä oli tosiaan pikkujoulut - ennen ruokaa oli glögitarjoilut ja minä ja talvikauden revontulioppaamme ( / pääkokki ruokien takana ) vedimme tonttulakit päähän. Huhtikuuhan on varsin passeli ajankohta pikkujouluille!
2) Kahden kalan rullat kastikkeella, blue congo -uuniperunat ja freesattua pinaattia
3) Mansikkasemifreddo sitruuna- ja lime-mansikkasiirapilla
Oli kyllä kerrassaan taivaallista ja tietysti viinitkin kuuluivat asiaan! Kiitos vielä Riikalle. :)
Tämän usean tunnin ähkyjen vetämisen jälkeen jaksoin kuin jaksoinkin lähteä vielä Nitan kanssa baariin ja sielläkin oli hauskaa. Tapasin baarissa myös ruotsalaisia (täysin epänormaalia Sodankylässä), joten pääsin vähän treenaamaan tuota toista kotimaistakin, hehee.
Lauantaina kävimme vanhempien kanssa Rovaniemellä shoppailmessa sisustustavaraa heikolla menestyksellä ja sunnuntaina huhkittiin lapion varressa lumikasojen äärellä. Pihatöitten jälkeen oli aivan ihana laittaa puusauna lämpiämään, kantaa vedet avannosta ja istua hetki portailla auringossa. Tuota miettiessä on jo melkein ikävä kotiin Sodankylään, vaikka juuri lähdin. No, onneksi kolmen viikon loman jälkeen Tampereen asemalla odottaa muruseni. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti