11.4.2013

Ylppärit jo mielessä

Aloitin päivän selailemalla cupcakes reseptejä ja lopetin sen tiskaamalla. Ainakin siltä tuntuu! Keittiössä puuhaaminen on minusta yllättävän raskasta puuhaa, varsinkin jos siellä viipyy kevyet kuusi tuntia. Pohdiskelin siis, mitä itse haluaisin leipoa ylppäreihini ja tänään sitten kokeilin ensimmäisiä juttuja. Ruuat ja suurin osa leipomuksista on delekoitu vaikka ja kenelle! Minulla ei nimittäin ole liikaa aikaa leipomiselle. Lähden taas Tampereelle ensi viikolla, toukokuun ensimmäisen puolikkaan olen Japanissa ja toinen kuluu pääsykokeiden parissa. Sodankylään saavun torstaina ja juhlat ovat sitten lauantaina... Äiti tykkää, haha.


Jotain vaaleanpunaistahan on pakko olla?


Voi, kun väri olisikin ollut sama paistetuissa leivoksissa. No, pitää käydä sitten Tampereella jossain leivontaputiikissa ostamassa vähän intensiivisempi väri.


Kuorrutteen ja pursottimien kanssa koin suuria vaikeuksia. Ihan ehdottoman hyvä, että sain mokailla nyt enkä päivää ennen juhlia, koska kyllä se loppua kohti alkoi oikeilla välineillä sujua.




Reseptit pysyköön salassa juhliin asti. ;) Jääkaapissa odottaa myös yksi puolivalmis projekti, jotain todella helppoa ja ekstrasöpöä. Olikin ehtinyt kulua pitkä aika siitä, kun viimeksi leivoin muuten kuin juhlien merkeissä. Ilmeisesti terveelliset elämäntavat alkavat hiljalleen pinttyä, jee. Tosin tänään pidin vihdoinkin sen ansaitun lepopäivän, irvistän nimittäin joka kerta, kun joutuu kyykistymään tai istumaan alas. Ei noiden jalkalihasten tarvisi ihan niin usein muistuttaa olemassaolostaan...

Ei kommentteja: