11.7.2013

Home alone 1 259

Ilta oli aika harvinaisen rentouttava. Kävin laittamassa saunaan tulet ja ensimmäisen pesällisen aikana kävin lyhyen juoksulenkin koirulin kanssa. Toisen pesällisen aikana tein pienen kuntopiirin aivan joen rannassa nurmikolla, tuli sama fiilis kuin youtuben joogavideoista!

Siis ilta oli niin kauan rentouttava kunnes Instagram lopetti yhteistyön. En saa tuota ihanaa metsäkuvaa mitenkään näkyville kuvakirjastoon tai lähetettyä sähköpostina itselleni. Joudun siis tyytymään screenshotiin, mur.


Hikinen minä ja janojuomat ennen saunaa.


Maailman paras rantasauna. Istuskelin pitkään löylyissä, kävin uimassa pari kertaa ja istuin pitkään pukuhuoneen puolella kirjoittamassa saunakirjaan. Nyt on raikkaampi olo kuin aikoihin.


Olen muuten ollut yksin täällä kotona maanantai illasta lähtien ja tämän laumasielun on kestettävä vielä lauantaihin. Yksin ollessa iso talo tuntuu tsiljoonasti tyhjemmältä kuin yksiö, mutta kaikeksi onneksi meillä on talonmaalaus käynnissä ja työmieheksi(naiseksi) sattui tulemaan vanha tuttu yläasteelta! Hauskaa vaihtaa kuulumisia pitkän ajan jälkeen. Lisäksi Sanni soitti eilen yllättäen Tampereelta ihan vain siksi, että tiesi minun olevan ehkä hieman yksinäinen. Awws, tässä viikossa on ollut paljon hyvää, vaikka olinkin aluksi ihan surkeana Mikon lähdettyä takaisin Tampereelle. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti