Ensimmäisellä sijalla komeilee tietysti Game of Thrones. Varmasti suurimmalle osalle pojista tuttu, mutta monet tytöt eivät ole tästä innostuneet, vaikka kannattaisi! Tätä sarjaa tehdään selkeästi isolla budjetilla, juoni on kiemurainen ja taisteluiden lisäksi löytyy runsaasti ihmissuhdedraamaa! Kuten juliste sanoo: viisi kuningasta, yksi valtaistuin (höystettynä hienoilla lavastuksilla ja puvustuksella).
The Walking Deadiä olen katsonut viimeisimpänä ja hyi että, kun se on jännittävä. Yksin en tätä katsoisi, tarvii viereen jonkun, jonka kättä voi rutistaa. Aluksi en uskaltanut katsoa ensimmäistä jaksoa, mutta kun siitä päästiin, olin toivottomasti koukussa. Ihmiskunta on siis tuhon partaalla zombien edustaessa enemmistöä. Sarjassa seurataan erästä eloonjääneiden ryhmää ja ryhmädynamiikka onkin sarjassa puoli suolaa. Toista puolta edustaa sitten taidolla maskeeratut ällöttävät korisevat zombit. Jei.
Viimeisimpänä vähän kesympi Arrow. Sarjan päähenkilö Oliver palaa kotikaupunkiinsa vietettyään viisi vuotta saarella haaksirikkoutuneena. Oliver on kuitenkin muuttunut mies ja haluaa salassa kitkeä rikollisuuden kotikaupungistaan kunnioittaakseen kuolleen isänsä muistoa. Entinen hulttiomiljönääri muuttuu nykyajan Robin Hoodiksi ja välillä palaillaan haaksirikon aikaisiin tapahtumiin. Luvassa vatsalihaksia, ihmissuhteita ja lentäviä nuolia.
Toimintaa siis jälleen kerran. Syytän edelleen Mikkoa. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti