27.10.2013

Gaijinin sunnuntaimenu

Gaijin on Tomi Björkin pohjois-aasialainen ravintola, jonka ruuissa on siis vaikutteita Japanista, Koreasta ja Kiinasta. Juhlittiin tosiaan tuossa alkusyksystä minun ja Mikon vuosipäivää koko kuusiruokalajisen sunnuntaimenun muodossa. Kaveriksi siihen otettiin vielä alkudrinkit ja juomapaketti, johon kuului sake, puna-, valko- ja jälkiruokaviini, minusta se kuuluu asiaan. Kun kerran syödään kalliisti niin tehdään se sitten kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti ja aivan ihmeellisesti oikein valitut juomat vaikuttavatkin ateriakokonaisuuteen.

Tuo kyseinen sunnuntaimenu vaihtelee ilmeisesti viikoittain ja poikkeaa hieman tastingmenusta, joka ravintolassa yleensä on tarjolla. Kyseisen sunnuntain ruuissa oli ainakin minun Japanin tuntemuksen mukaan aika vähän japanilaisia vaikutteita, mikä oli hiukkasen harmi, kun se oli yksi pääsyistä ravintolavalinnassamme. Olen aikaisemmin käynyt myös Farangissa, jonka ruuissa oli lähdetty liikkeelle osittain samalta pohjalta kuin Gaijinissakin, mutta lopputulos onkin jotain todella erilaista. Kummassakin raflassa ruoka on aivan taivaallista, mutta minun makuuni Farangin pääruuat olivat hiukkasen Gaijinia paremmat. Mitä jälkiruokiin tulee, niin tuonkertainen Gaijinin sorbettiviritys kiisi ehdottomalle ykkössijalle koko elämäni aikana maistamieni jälkiruokien listalla. Tällaiset fiilikset jäi siis nimenomaan sunnuntaimenusta. Varmasti, kun taas joskus ikuisuuden päästä budjetti suo, käyn vielä uudestaan kokeilemassa koko maistelumenuta.

















Kotikokeille vielä tiedoksi:

BEETROOT GEISHA
suolakaramellia, punajuurijäätelöä, vanilja-valkosuklaacremeä, mantelikrokanttia, vanilja-punajuuriliemi

Siitä vaan yrittämään! Jos pääsette edes lähelle niin luvassa on melkoinen koko kroppaa hykerryttävä makusinfonia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti