Lapin tytölle oli suuri ihmetys todeta keskiviikkoaamuna koulumatkalla, että ihmiset jonottavat Stockmannin edessä ennen kello kahdeksaa, että mihinkä tämä maailma on oikein menossa? Myönnettäköön, että siellä oli kaikenlaisia houkutuksia. Mutta ei myönnetä, että lähdin sieltä itsekin kolmen täyden ostoskassin kanssa. Mutta kaikki oli täsyin hyödyllistä! Mukaan tarttui kaikkia herkkuja oikeaan ruuanlaittoon ja Tefalin pikkukattila sekä kakkuvuoka.
Oikeasta ruuanlaitosta tulee hyvälle mielelle, ainaki siihen asti kunnes tulee tiskaamisen aika. Erittäin onnistunu itse tehty ateria saa hymyn korviin ihan erilailla kuin karkkihyllyltä nopeasti napattu suklaalevy. Tänään leivoin sekoitellen netistä löytyneitä ohjeita ja omaa päätä käyttäen, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin kuvien kera.
Viime päivinä on tuntunut, ettei aika riitä juuri mihinkään. Huomennakin on jo perjantai! Sauvakävelylle haluttaisi kovasti syysmetsään. Onneksi viikonloppuna pitäisi riittää aikaa kaikkiin mukaviin touhuihin.
Tässä muutamia luontokuvia Suolijärven lähettyviltä reilun viikon takaa.
1 kommentti:
Oi kuinka hienoja syyskuvia! Reippaile viikonloppuna lisää ja kerro syksyn ja talven vuoropuhelun lähestymisestä kun se aika tulee.
PS. här har alla vinterdäck, snön kan komma vilken dag som helst, kanske i morgon.
Lähetä kommentti