7.12.2010

Päivät kuluu

Aika kiitää joulun alla yllättävän nopeasti. Pienenä minusta tuntui, että joulukalenterin 24. ruutuun pääsyssä kesti pienen ikuisuuden. Joka tapauksessa nyt on jäljellä
  • 18 v synttäreihin 99 päivää
  • jouluun 17 päivää
  • Tukholman matkaan 3 päivää! 
Tukholmassa näen äitiä ja isää pitkästä aikaa, käytän viime vuodelta jääneet kruunut harkiten, syön hyvää ruokaa ja käymme katsomassa Pähkinänsärkijä-baletin. Perjantain koulupäivä jää sen vuoksi välistä ja takaisin Tampereelle lennän myöhään sunnuntaina.

Kuvia on kertynyt mukavasti parilta viime viikolta ja etenkin tupari-illalta tuli erinomainen saalis! ;)

Alkuillasta vietettiin glögihetkeä.

Operaatio nahkahanskat

Saatettiin myös syödä kaks levyä Fazerin sinistä...

 Fiksuja tyttöjä niinku näkyy :)

 Ikinä ei voi olla liian vanha pullonpyöritykseen.

Illan päätteeksi saateltiin Sannin kanssa tytöt Tammelaan
asti ja sitten lähettiin pienelle innovatiiviselle kuvausseikkailulle!

Kuva-arvoitus
 

Muutaman tunnin päästä lähdettiin sitten Heseen sulattelemaan
itseämme kaakaoiden ja kahvien äärelle (+ ½ suklaadonitsi)



Tämä oli aika ihana. Tulin vessasta ja paparazzi oli
heti vastassa, joten päätin poseerata vessan oven kanssa
- kunnes huomasin suoraan ovelle kohdistuvan valvontakameran...

 Villi kyyti...

 ..ja villiäki villimpi. Ei tähän oikeastaan kuvausta tarvi :)

 Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka arvaa oikean biisin.
(vinkki: kuvassa on hauki)

Minulle iski kauhea kesäkaipuu, kun sovitin
Tokiosta ostettua shortsihaalaria - kesän nr. 1 hellevaate!

 Karvalakki, jota olen pitänyt joskus hurjan pienenä
on päässyt taas tänä talvena käyttöön. Sanni on valkovenäläinen!

Viime tiistaina oli lukiolaisbileet Tivolissa. Harmi, ettei
sieltä ole kuvia. Hiukkasen väsytti seuraavana päivänä koulussa.

Ja Mirja kävi sinä päivänä kylästelemässä ennen bileitä ja testasi
myös uuden vuodesohvani sitten myöhemmin. Aika sulo vai mitä :)

Oon innostunut taas piirtelemään vähän enemmän. Keskeneräisiä
töitä ei sais näyttää, mutta toivotaan, että tämä tulee valmiiksi joku päivä.

Seuraavaksi suuntaan unten maille, huomenna on kokeiden palautukset ja sen jälkeen muutama tunti koulua normaalisti. (Äiti uhkaili, etten saa jälkiruokaa Grillissä, jos en mene nyt nukkumaan!)

* pieni lisäys jälkikäteen
suurin osa kuvista © minä
monet kuvat, joissa itse esiinnyn © Sanni
kuvat, joissa sekä minä ja Sanni © tripod!(=kamerajalusta)

2 kommenttia:

Raili kirjoitti...

OO!!! Kuinka ihania kuvia ja mie luulin kuvan haukea taimeneksi, kun sillä oli ne kylkipilkut, mutta Nääs -kaupungissa voi olla taimenen näköisiä haukia! Kuitenkin: hauki on kala, hauki on kala.... vai miten se meni?

Tuuli kirjoitti...

Kappas vain, ei huomattu kylkipilkkuja yön pimeydessä! Kaupungissa kaikki on kyllä mahdollista ;) (paitsi se yön pimeys)

Huomaan tosin, ettei meillä kotona soitettu tarpeeksi NRJ:tä viime kesänä, vähän uupuu biisitietoisuus! Kurkkaa musiikkivideo ja kuuntele sanat. Tässä linkki: http://www.youtube.com/watch?v=He5rbLPB8ng