5.6.2012

Maalaiselämätä

Kaksi ensimmäistä työpäivää on sujunut mukavasti siivoilujen ja paikkojen järjestelyn merkeissä. Työpaikkalle matkaa on edelleenkin vain sata metriä ja toimisto löytyy oman huoneeni alapuolelta! Otettiin äidin kanssa asiaksemme ympäristön maisemointi näin alkuun ja piipahdettiin Viherrakennus Rissasella hakemassa kukkapenkkiin täytettä.



Haluan kukkakuvia makkarinki seinälle!



Ja parit kaunokaiset penkkiin.



Rehellisesti sanottuna asuttuani kerrostalossa kolme vuotta kaipasin omaa pihaa ensimmäistä kertaa vasta kun aurinko alkoi lämmittää kunnolla Tampereella ja olisi voinut mennä nurtsille loikoilemaan hyvän kirjan kanssa.



Puutarhurin apulainen ja uudet aurinkolasit. Nenää en tunnista omakseni?




Rakastaa, ei rakastaa...













Eilen illalla Sirpana kävi kyläilemässä eli päästiin herkuttelemaan ja juoruilemaan rantasaunalle. Karkkikynnet ja lempparijaffa!




Sitten se outo. Limujäätelö. Jäätelölimu.



Tämä oli Siirin idea eikä lainkaan hassumpi. Pehmis tosin sopii tarkoitukseen hieman paremmin, sitä olen maistellut joskus kylpylässä.



Vaahtobileensä kullakin.



Työpäivän jälkeen kävimme vielä tihkusateessa pelastamassa pihan läheisyydestä kuivumiselta armottoman korvasienimäärän. Olen tehnyt näitten muutamien päivien aikana just kaikkia kotijuttuja. Eihän me nyt ihan oikeasti asuta maalla, älkää huijaantuko otsikosta. Pikemminkin vain keskellä mettää! (Ps. Kotimurre alkaa iskiä, oon jotunu korjailemaan kaikkea vähän kirjakielisempään muotoon pitkin tekstiä, koska minun murreidentiteetti on melkoinen sekasikiö kahden Tampereella vietetyn vuoden jäljiltä.)



Ei uskois, että näistä tulee taivaallista keittoa. Äiti tosin teki kovan työn ja ryöppäsi sienet kolmeen kertaan. Kaasut tuntuivat tuuletuksen maksimoinnista huolimatta leijuvan yläkertaan, haisee!



Myrkkykeitto. Siihen taivaalliseen versioon tulee sieniä, sipulia, vehnäjauhosuuruste, paaaljon kermaa ja vähän suolaa. Juhannukselle ja joululle on siis luvassa yksinkertaista gourmeta!


Tuuli 5 v.: Äiti haukottele vielä kerran! Sinä näytit ihan korvasieneltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti