28.4.2012

Ruokapainotteista

Jotkut ovat sinnikkäästi käyneet katsomassa onko täällä elämää vai ei, joten päätin kiusata teitä hiljaisuuden sijaan vaihteeksi ruokakuvilla. Viimeiset puolitoista kuukautta ovat olleet yhtä herkuttelua. Mutta olen tehnyt muutakin kuin syönyt!


Tässä valmistuu huippuhyvää punaviinikastiketta, keittiössäni ei ole IKINÄ tuoksunut yhtä hyvältä. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos pihvi-illallisen valmistaminen kotona kuulostaa houkuttelevalta. Netistä löytyy hyviä ja simppeleitä reseptejä.



Lopputulos. Eh, opiskelijaruokaa? Ja minä vielä ihmettelen mihin rahat kuluvat.



Jonkun päivän uuniperunat rahka-&voipohjaisella kinkku-valkosipulitäytteellä.



Ja sitten Mikon järjestämä synttäri-illallinen.
(On korkea aika päivittää bloginsa, jos sivupalkissa komeilee väärä ikä.)
Alkuruuaksi vihersalaattia mozzarellalla, granaattiomenalla ja kotitekoisella kastikkeella



Pääruuaksi chilillä maustettua katkarapu-paprikapaistosta ja tonnikalapihvi riisipedillä



Jälkkäriksi mojitot ja suklaa-kookosjätskiä paistetun ananaksen kera.
Mikko ylitti odotukseni aivan täysin!



Sitten oli minun toiset synttärit



Eli piti käydä tyttöporukalla kuvaamassa baarin vessan kattokruunua.



Ja kolmannet synttärit olivat herkkupitoiset ja sopivan lastenmieliset!



Käräpänen astuu kuvioihin.



Ja kädestä roikkuu poikkihuilun kotelo, aloitin siis uuden harrastuksen isän vanhalla soittopelillä. Tähän mennessä olen oppinut Pienen pienen veturin. Uran huipulla siis.



Uusi eläinystävä räpylöineen



Vanhan puhelimen kaverina



Mikon synttäreidenkin vuoro tuli.



Käytiin katsomassa Iron Sky (suosittelen!) ja minä järjestin lattiapiknikin juustoineen ja viineineen.



Kesän ensimmäinen jäätelö! Vaikeaa uskoa, että lunta oli kuukausi sitten noin paljon.



Kävimme umpihangessa mukavalla kävelyllä siirtolapuutarhassa.



Minusta koko kokoonpano on näin lappilaisen näkökulmasta järjetön,
pieni maa pläntit ja sievät mökkeröt vierivieressä keskellä kaupunkia.



Lintu



Empiiristä tutkimusta siitä, miltä nenäliina näyttää, kun se on käynyt pesukoneessa ja sitten nypitty irti vaatteista.



Pääsiäisvaelluskin on tehty ja ai että oli muuten hyvä reissu jälleen.
Edellisen vuoden reissuista Ruotsin vuorilla voi lukea täältä ja täältä.



Reitti oli tällä kertaa eri ja kilometrejä ei kertynyt aivan yhtä paljoa.



Mutta fiilikset oli vähintään yhtä hyvät.

Latukone


Kebnekaisella oli muutama viikko ennen reissuamme tapahtunut onnettomuus, jossa armeijan helikopteri oli lentänyt vuoren seinään. Kebnekaise fjällstationilla oli sen vuoksi majoittumassa niin armeijan kuin poliisinkin väkeä. Koneen palasia ja ihmisten jäännöksiä etsittiin eristetyltä alueelta.



Koiravaljakkoja oli liikkeellää useita. Veikeät kaverit tosin miinoittivat reittiä...


Ilman aurinkolaseja ei hangella pärjää! Nämä saatiin kaikeksi onneksi korjattua.



Kiirunassa suihkun jälkeen herkuteltiin hyvällä omatunnolla.



Jatkoin samaa linjaa myös Tampereelle palattuani. ;)


Ja jatkuu vaan! Hilla-juustoleipäpaistosta ja jälkiruokaviiniä.


Tässä Mikon esittämä anteeksipyyntö parvekkeella. Hyväksyin!
Teetä ja sconeseja hillolla ja kermavaahdolla.


Nautiskelijat


Eilen taas tein vaatekomerossa inventaariota ja sain valkattua poistoon 13 paitaa. Suuuuria saavutuksia, yleensä pidän vaatteita useita vuosia, kun en ole liiemmin kasvanut eikä kaikkea rahaa viitsi uusinkaan tuhlata. Vielä farkkupino on käymättä läpi.


Palaillaan!

Ei kommentteja: