Viikkoa ennen häitä tajusin, ettei minulla ole Tampereella mukana mekkoa häitä varten, mutta Sanni pelasti nahkani tarjoamalla Espanjasta tuotua mekkoa lainaan. Jakun isä on tuonut vuosia sitten tuliaseksi Uudesta-Seelannista, polvisukat ja kengät ovat puolestaan melkein vuodentakaiselta Tokion matkaltani, joten vähän sellainen tilkkutäkki maailmalta -fiilis oli.
Serkuspotretteja napsittiin sitten ihan yhtä mittaa, kun tilaisuuksia siihen tulee aivan liian harvoin.
Minusta meissä näkyy ihan selkeästi samoja kasvonpiirteitä
(huolimatta siitä, että itse olen ainut blondi ja Maaret ainut meistä, joka ruskettuu *kade*)
Nuoremmilla serkuilla riitti varmaan vauhtia kaikista eniten.
Meidän perheessä isä on lähes aina kameran takana, tämä kuva onkin siis harvinaisuus!
Velipojat näyttävät viihtyvän kameran edessä oikein hyvin, vaikka
onnistunut kuva minun kanssani voi vaatiakin hieman kumartelua.
Ruokapuolta (joka oli sivumennen sanoen loistava) ei tietysti saa unohtaa.
Tiedättekö mitä tämä ilme merkitsee?
No sitä, että edessäni on jälkiruokaa :)
Vähissä vaatteissa juhliminen tosin pääsi kostamaan ja olenkin nyt sitten yksin kipeänä kotona. Miksei elämä mene niin kuin elokuvissa ja joku voisi tuoda minulle flunssalääkkeeksi suklaata ja keittää teetä? *vink vink*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti