Minne menit, tammikuu?

Alkaa olla kuukausi kulunut siitä, kun palasin Japanista. Ehdin käydä pyörähtämässä vajaan viikon kotona Lapissa, missä äiti oli varastoinut minulle kaikkia missattuja jouluherkkuja pakastimen täyteen ja kuusikin sai olla ilokseni loppiaisen yli pirtissä. Sitten alkoi Helsinki-arki.

Siihen on kuulunut:

1. Reeniä. Paljon reeniä. Niinku hartiaseudusta näkyy. Ostin Unisportille puolen vuoden kortin ja olen käynyt ahkerasti kaikenmaailman ryhmäliikunnoissa. Ryhmäliikunnat järjestetään kivenheiton päässä kotoani ja naapuri-Ellillä on samainen kortti kuin minulla eli kynnys lähteä liikkumaan on matalammalla kuin aikakausiin. Kiipeilemässäkin käyn aina, kun vain saan kaverin! Tänään totesin jotain ensimmäistä kertaa elämässäni: liikunta on tuonut minulle energisen olon. Olin kuullut vain huhuja tuosta ilmiöstä, mutta hitsi vie totta se on. Viime viikkoina olen treenaillut viitenä päivänä viikossa ja olen vain älyttömän pirteä päivät pitkät.

2. Hamevaraston käyttöä ja housujen hylkimistä. Uudet ylipolvensaappaat mahdollistavat sukkiksien käytön ilman palelemista talvisinkin! Olen mietiskellyt hiusten saksimista lyhyeen malliin, mutta alan empiä joka kerta, kun saan kiharat oikein hyvään ojennukseen. Onhan ne nyt kuitenkin kivan tyttömäiset kuten muukin tyylissäni.

3. Opiskelijaelämään kuuluvia kivoja iltoja. Sushi oli muuten hyvää! Voisin joskus raapustella tänne vähän ohjeita sen tekoon, kun itsellä alkaa olla jo melko selkeä kuva siitä millaista sen haluan olevan. Heh, arvatkaa pystyinkö luopumaan ohjaksista keittiön puolella tuolla kokkauskerralla.

Ja ai juu, luennoillakin on tullut käytyä sen vähän, mitä lukujärjestys ohjeistaa. Energiaa on vain riittänyt hurjan paljon enemmän kaikkeen muuhun, kun tämä periodi on kevyempi kuin aikaisemmat. Ainut mikä vähän kaihertaa, on kaipuu Japaniin. Olimme siellä peräti kolme viikkoa ja alan olla vihdoin vakuuttunut siitä, että minun on vain yksinkertaisesti asuttava siellä jonkin aikaa, jos aion haaveillakaan saavani siitä kyllikseni. Onneksi elämä on täynnä kaikenlaisia vaihtoehtoja! Palaillaan. :)

Nozawaonsen ski resort

Lunta tulee hulluna, vuokrakamat pelaa ja kaakao on lämmintä!

Kenashi vuoren huipulla, 1650 m! Ei valitettavasti vielä niin korkealla, että oltaisiin päästy lumisadetta karkuun pilvien yläpuolelle.

Mikko laske suksilla ja minä tulen vähän hitaammin laudalla perässä, hehe.

Minun kirjava huivi alkaa muistuttaa pukin partaa, jos siihen tarttuu enää yhtään enempää lunta.

Kaakao oli yhtä kallista kuin kotonakin, mutta siinä oli sentään oikeasti maitoa eikä mitään Tazzan vesisekoitusta.

Ehkä ei niin jouluinen päivä, mutta oikein hauskaa on.

Okei, nyt on jätettävä kahvilan lämpö sekä ilmainen wifi ja painuttava takaisin tiheään lumisateeseen. Mainittakoon vielä, että rinteet ovat unelmapehmeitä ja jyrkätkin osuudet ovat nautinnollisia!

I love TRE

Tampereella on muitakin mukavia puolia kuin se, että poikakaverini asuu siellä. Ohut lumipeite oli iloinen yllätys perille päästyäni. Olin näin happy.

Okei, ei tämä ihan vedä vertoja kuvalle, jonka äitini lähetti tänään Luostolta hiihtolenkiltä (puut lumitykyssä, punainen taivaanranta yms.), mutta vähäinenkin lumi voittaa syksyn tummuuden sata nolla.

Mikolla ei ollut tänään koulua, joten suuntasimme tietysti brunssin jälkeen Tampereen kiipeilykeskukselle. Varustesettini alkaa vihdoinkin olla täysi. Uudet kengät puristivat oikein epämiellyttävästi ja pitivät pienilläkin otteilla, perfect. Kuvassa yritän näyttää peukkua.

:)

Pitkin seiniä

Aloittelin tuossa kesän loppupuolella übersiistiä harrastusta ja Helsinkiin muutettuani en ole liiemmin löytänyt sille aikaa. Isä siis houkutteli minut heinäkuussa mukaansa Sodankylän upouuden liikuntahallin kiipeilyseinälle ja tietysti jäin aivan koukkuun.

Korkeanpaikan kammoa en juurikaan koe ja laji olikin erittäin helppo aloittaa etenkin, kun vertaa moniin muihin harrastuksiini (lumilautailu ja yksipyöräinen). Heti pääsee juoneen kiinni, jos ei aseta tavoitteita liian korkealle. Tai no, ei sille korkeudella niin väliä, vaan sillä mitä palikoita eli otteita käyttää. Haastetta löytyy tietysti vähän jokaisella osa-alueella näin alkuun: sormi- ja lihasvoimat, turvallisuussääntöjen opettelu, tasapaino ja tekniikka. Viimeisimmän puutteelle saa aivan vapaasti nauraa noita kuvia katsellessa! Eiköhän se sieltä vielä pikkuhiljaa ala löytyä.

Joka tapauksessa suuntasin Mikon luo Tampereelle, jotta päästäisiin vihdoinkin yhdessä osallistumaan peruskurssille, jossa opetetaan alkeita, kerrotaan välineistä ja käydään läpi turvallisuutta, turvallisuutta ja vähän lisää turvallisuutta. Nyt osaan siis varmistaa toista kiipeilijää ja huomioida turvallisuuskysymykset, mitä ei tässä lajissa voi liikaa painottaa. Tampereen kiipeilykeskuksella peruskurssin hinta on 65 euroa, johon sisältyy kolmen tunnin kurssi, yksi erillinen käyntikerta ja välinevuokra.

Olen käynyt tähän mennessä kolmessa eri paikassa kokeilemassa yläköysikiipeilyä: Sodankylän liikuntahallilla, Tampereen kiipeilykeskuksella ja Salmisaaren kiipeilyareenalla. Kaikki ovat  olleet mielestäni vallan mukavia paikkoja ja hinta ja koko eivät tietenkään määrää hauskuusastetta! Yhteensä kiipeilykertoja on kertynyt minulle vasta kymmenisen, mutta olen jo nyt päässyt huomaamaan melko radikaaliakin kehitystä, mikä on tietysti motivaation kannalta huippujuttu. Ennen kuin aloitin kiipeilyn, vedin vastaotteella kolme leukaa ja nyt tuo määrä on jo tuplaantunut. Myötäotteella en saanut leukoja ollenkaan, mutta nyt sekin menee!

Tätä lajia ei voi olla suosittelematta muillekin. Varoituksen sananen tosin: aiheuttaa riippuvuutta.

Home alone 1 259

Ilta oli aika harvinaisen rentouttava. Kävin laittamassa saunaan tulet ja ensimmäisen pesällisen aikana kävin lyhyen juoksulenkin koirulin kanssa. Toisen pesällisen aikana tein pienen kuntopiirin aivan joen rannassa nurmikolla, tuli sama fiilis kuin youtuben joogavideoista!

Siis ilta oli niin kauan rentouttava kunnes Instagram lopetti yhteistyön. En saa tuota ihanaa metsäkuvaa mitenkään näkyville kuvakirjastoon tai lähetettyä sähköpostina itselleni. Joudun siis tyytymään screenshotiin, mur.

Hikinen minä ja janojuomat ennen saunaa.

Maailman paras rantasauna. Istuskelin pitkään löylyissä, kävin uimassa pari kertaa ja istuin pitkään pukuhuoneen puolella kirjoittamassa saunakirjaan. Nyt on raikkaampi olo kuin aikoihin.

Olen muuten ollut yksin täällä kotona maanantai illasta lähtien ja tämän laumasielun on kestettävä vielä lauantaihin. Yksin ollessa iso talo tuntuu tsiljoonasti tyhjemmältä kuin yksiö, mutta kaikeksi onneksi meillä on talonmaalaus käynnissä ja työmieheksi(naiseksi) sattui tulemaan vanha tuttu yläasteelta! Hauskaa vaihtaa kuulumisia pitkän ajan jälkeen. Lisäksi Sanni soitti eilen yllättäen Tampereelta ihan vain siksi, että tiesi minun olevan ehkä hieman yksinäinen. Awws, tässä viikossa on ollut paljon hyvää, vaikka olinkin aluksi ihan surkeana Mikon lähdettyä takaisin Tampereelle. :)

POP Pilates

Vihdoinkin olen löytänyt henkilökohtaisen valmentajan kotitreeneihin. Kiitos Siirille vinkistä! Tilasin siis uutiskirjeen sivustolta http://www.blogilates.com ja laitoin tuulemaan. Sieltä pitäisi tulla siis silloin tällöin uusi treeni sähköpostiin ja sain nähtäväkseni koko kuukauden suositusohjelman, jonka videot sitten haetaan Youtuben puolelta. Tietysti niitä voi haeskella sieltä erikseenkin, mutta valmiiksi suunniteltu ohjelma on aina hyvä motivoija.

Vajaan tunnin treeni kertyi näistä:

(tämän vedin vain kerran läpi, vaikka käskettiin pyörittämään kolmesti)








Mikä ihmeen lepopäivä? Sen piti olla eilen, mutta auringon paiste ja odottava koiruli velvoittivat minut puolentoista tunnin pertsan hiihdolle. Ja tänään tunsin itseni niin saamattomaksi, että olikin pakko kokeilla tätä. :D Huoh, ehkä huomenna... Tältä erää valun suihkuun tekemään kuolemaa. Voin kuvitella, että huomenna tuntuu pahalta. Sikäli mikäli nousen ollenkaan ylös sängystä.

Pääsiäisloman x-treme, day 1

Ruotsissa suuntasimme ensi töiksemme Luossavaaraan testailemaan puuterilumen laatua. Hissit olivat kiinni koko kiirastorstain, mutta eipä tuolla kauheasti ollut meille väliä. Ehkäpä päinvastoin, saatiin samalla myös päivän kuntoilut!

Kameran takana on siis isäni, joka on jopa minuakin innostuneempi tekemään tällaisia seikkailuja. Täytyy myös sanoa, että harva kuuttakymmentä lähenevä ukko on laudan päällä yhtä elementissään kuin meidän isä. Itse olen vielä tuon lautailun suhteen melkolailla lasten kengissä, tänäkin vuonna olin vasta toista kertaa laskemassa. Ei siis puhettakaan, että hyppäisin samoista hyppyreistä kuin veljeni, minulle riittää koskematon lumi ja hillitty vauhti. ;)

Tässä joka tapauksessa pätkä ensimmäisen päivän reippailuista. Laittakaa kommenttiboksiin valitusta, jos video ei toimi.

Hyvän olon päivä

Tänään on saavutettu suuria: sain houkuteltua itseni takaisin lenkkipolulle! Ulkona paistoi aurinko täydeltä terältä ja sain ihan käsittämättömästi intoa kauan odotetun kuntokuurin aloittamiseen. Lihaskuntoa olen tehnyt silloin tällöin ja pitempiä kävelylenkkejä joka viikko, mutta hölkkäämässä olen käynyt viimeksi syksyllä.

Aloitin vaatimattomasti vajaan kuuden kilometrin hölkällä ja aikaa en myönnä, kun menin niin hitaasti! Jostain on aloitettava ja voi hyvinkin olla, että huomenna toivon, että olisin puolittanut matkan, heh. Ajattelin kuitenkin, että nyt kun olen täällä blogissa julistan kuntokuurin alkaneeksi, minun on myös pysyttävä siinä. ;)

Minä ulkoilutin näitä kavereita koiran puuttuessa.

En ole hetkeen nähnyt niin paljon kevätiloa kuin tänään lenkkipolulla. Jokaisen perheen Muppe oli päässyt lenkille ja harva mäki ei ollut pienten pulkkailijoiden kansoittama.

Myönnän, että luulin joutuvani kävelemään osan lenkistä, mutta ilmeisesti kunto ei ollut ihan niin nollalukemissa. Jalka jaksoi nousta juoksuaskeleeseen viimeiselle kulmalle ja kumma kyllä tuli hyvä olo. Ninjahyppyjä lenkin päätteeksi, en olisi uskonut.

Tiedättekö sen hyvän väsymyksen tunteen? Varmaan osasyyllinen oli kohdallani se pieni ylpeyden tunne, kun saa vihdoin tehtyä jotain, mistä tietää pitävänsä, mutta on jo pitempään ollut liian laiska siihen. Kerrankin dataamisesta oli jotain hyötyä. Selailin nimittäin kaikenlaisia arkistoituja harrastuskuviani viime vuosilta ja mietin, että jaksaisinko edes tehdä enää kaikkia lempparijuttujani, jotka vaativat jonkin verran pohjakuntoa. Siitä se ajatus sitten lähti.

 Mikko ei insproitunut lähtemään lenkille vaan ruokakauppaan.

En sano vastaan, kun lenkin päälle saa tällaista tarjoilua. Kiitos, muru!

Viimeistä viedään

Kainuun rastiviikon viimeinen osakilpailu on käyty eilen paahtavassa helteessä puurtaen, mutta hengissä ollaan ja kaiken kukkuraksi jokaikinen rasti on löytynyt kunnialla ilman sen kummempia hakemisia. Tiimityöskentely on rautaa! Puolilta päivin käännetään auton nokka takaisin kohti pohjoista ja työt jatkuvat sitten tiistaina varmaankin räntäsateen siivittämänä. Jippii.

Välipäivänäkin oltiin akheria Mikon kanssa ja käytiin palauttavalla sauvakävelyllä. Tai minä kävin, Mikon kävely oli huomattavasti sauvattomampi. Minusta on ihan okei näyttää mummolta.

Samaisen sauvakävelyn jälkkäriksi tarjoiltiin loikkimista Hiukan hietikolla aivan Sotkamon keskustan kupeessa. Pääsin grillaamaan albiinonahkaani ja lopputulos oli hehkeän/hehkuvan punainen. Kyllä se vielä rusketukseksi muuttuu!

Oikeat jälkkärit saatiin torin laidassa sijaitsevasta kahvila & sisustusliike Murusesta, jonka sulkeutuvan oven väliin saatiin jalka - koputtamalla.

Tarjonta herkkua, palvelu ystävällistä. Täältä sai myös Huuskolan tilalla valmistettua jätksiä, jonka hehkutin sulaksi edellisessä postauksessa!

Brownie banaanijäätelölla ja kermavaahdolla, omenakinuskipiirakka ja Laitilan limpparit.

Vähintäänkin näin hyvää. Vähemmäläkin helteellä tälle olisi pakko lämmetä.

Sitten taas huoneiston grilliherkkuja. Erityisen esteettiset tornit kasasi isäni ja tätini on toiminut grillimestarina.

Aamut eivät olleet aina tämän unikeon virkeintä aikaa, mutta joka tapauksessa suunnistuskamat vedettiin päälle ja puuroa naamariin. Juostiin Mikon kanssa lähes mätsäävissä asuissa, Lapin Veikkojen t-paidat molemmilla, Mikolla siniset sukat ja housut ja minulla taas punaiset. Kliseistä? Tarviiko edes mainita, että eilen juostiin maalisuora käsi kädessä...

Kajaanissa puolestaan oli porukkaa ku pipoa kiitos torikadun, joka avataan noin viikoksi joka kesä.

Kisan jälkeen käytiin thai-kojulla nälkäisinä ja läksimme tyytyväisinä. Hyvä esimerkki siitä, ettei saa antaa ulkonäön pettää, nuudelit kananrinnalla ja vihanneksilla olivat herkkua.

Sitten koitti Mikon aika lampsia Kajaanin rautatieasemalle. Niin mukavat pari viikkoa takana, että oli pakko vähän hymyillä, vaikka nähdäänkin seuraavan kerran vasta elokuussa. Olisin mielelläni hypännyt samaan junaan ja viipynyt Tampereella viikonlopun, mutta äiti piteli takin liepeistä kiinni!

Green tea time

Kävimme tänään urheiluhengessä iltarasteilla Suolijärvellä avaamassa suunnistuskauden pienoisen tauon jälkeen. Porukkaa oli ku pipoa, aurinko helotti kirkkaalta taivaalta ja me juostiin ku hullut. Niin hullusti, että oli aikaa kuvata. Eli käveltiin kartta kädessä.

Pienoisen reippailun jälkeen on hyvä suoda itselleen rentoutumishetki. Tällä kertaa jätettiin kaupan karkkihyllylle suunnistaminen välistä ja valittiin vihreää teetä, nomnom. (Pakastimessa on kyllä jäätelöä, nomnom.)

Umpihankihiihtoloma

Heti loman alettua matkustin Sodankylään äidin ensiluokkaiseen täyshoitoon. Sittemmin pohjelihakseni ovat todenneet minun saapuneen pakkoliikuntaleirille.

Toisaalta nyt on huomannut, kuinka pohjalukemissa kunto on. Pääsiäisloman perinteistä hiihtovaellusta varten olisi vähän pakko aloittaa kuntokuuri. Outa näytti eilen lumessa uidessaan melko tarmokasta esimerkkiä.

Kotona käydessä plussapuolissa heti hyvän seuran jälkeen tulee kotiruoka, kaikista mieluiten yöpuvuissa! Tähän mennessä tarjolla on ollut lohta uuniperunoilla, poronkäristystä perunamuussilla ja jälkkäriksi hillasoppaa ja korvapuusteja.

Isän esitellessä öisen kuvaussessionsa tuloksia alkoi melkein harmittaa, että olin nukkunut makoisia yhdentoista tunnin yöunia. Alhaalla kuvasa hehkuu revontulten vihreä, kun taas oranssi valo on pilvistä heijastuvaa kylän valoa.

Kitisen joen varrella ei ole lainkaan hassumpaa asua paukkuvista pakkasista huolimatta.

Sunnuntaina aurinki lämmitti jo mukavasti hiihtoretkeilijän poskia.

Kävimme siis hiihtelemässä naapurin ajamalla kotiladulla, jonka maisemissa olen hiihtänyt pienestä pitäen. Kuvaa klikkaamalla saat tästäkin panoraamakuvasta enemmän irti!

Omakin järkkäri on mukana ja ahkerassa käytössä, mutta onnistuin tietysti jättämään kameran johdon kotiin. Kaikki kuvat ovat siis isän ottamia.

Parin tunnin retkellä kohtasimme vain yhden lumikenkäilijän ja nolla eläintä. Jälkiä näkyi kyllä senkin edestä niin riekkojen, jänisten, myyrien, kärppien, kettujen kuin lumikonkin hankeen jättäminä.

Ja sitten taas siihen olennaiseen eli evästaukoon.

Nostalgisissa tunnelmissa teimme paluumatkalla suksilla lumikukkia hankeen, tällainen tuttu taidemuoto reilun kymmennen vuoden takaa.

Pakkoliikuntaleirin ohjaaja patistelee minua jälleen ulko-oven suuntaan, wish me luck!