Olinkin kaivannut sinua, Tokio

Mahdottomalta tuntunut tenttiviikko selätettiin ja nyt me ollaan täällä. On ehkä maailman siisteintä ja tätä luksusta kestää seuraavat kolme viikkoa. Vaikea käsittää. Yritän päivitellä tänne silloin tällöin, vaikka varmasti tulee jäämään päiviä välistä. Mutta on hauska kirjoittaa, kun tietää, että siellä ruudun takana on monia, jotka innolla näitä lukevat! Pidän postauksen kuvapainotteisina, ettei tuhraannu liikaa arvokasta aikaa.

Vajaan kymmenen tunnin lennolla saatiin unta pari tuntia ja saavuttuamme kentälle hoidimme junapassiasioita kuntoon. Automaatista ostettu jasmiinitee maistui aivan yhtä hyvältä kuin muistinkin! Junamatka kentältä keskustaan sujui leppoisasti maisemia katsellen. Aina täällä vaan jaksaa ihmetellä kaikkea silmät pyöreinä. Hotelliin päästiin kirjautumaan etuajassa ilman lisäkuluja!

 Tokyo Skytree

 Nälkäkärtyn partaalla nuudelilounaalle. Jättimäinen kulho porsaalla kasviksilla vajaat seitsemän euroa.

 Kävimme katselemassa videokameroita ja kävelimme Yurakuchosta hotellillemme Roppongiin. Haluan vain hengittää tätä kaupunkia sisääni, harva asia vetää tälle vertoja.

 Hibiyan puisto oli älyttömän kaunis hämärällä, mutta ilman jalustaa kuvaaminen oli aika mahdotonta. Puissa oli lajikyltit ja metsätieteiden opiskelijana olin tietysti aivan innoissani.

 Kuutamokävely

 Osa puista on karistanut lehtensä ja osa hohtaa kauniin keltaisina, mutta vihreä on vielä yllättävän hyvin vallalla. Päivällä lämmintä oli noin kymmenen astetta ja illat ja yöt ovat viileitä.

Kahden tunnin lentokoneunien jälkeen emme voineet vastustaa enää pään painamista tyynyyn jo puoli seitsemältä ja nyt ollaan sitten hereillä keskellä yötä ja sekaisin kuin seinäkellot! Hehe, kerran sitä vain nuoria ollaan. Pohdittiin, että pitäisikö lähteä baariin, kun menokin olisi kovimmillaan, mutta tyydyttiin japanilaiseen ostosteeveeseen. Aikaeroa on näin talvisin seitsemän tuntia Suomen aikaan lisää.

Kuulumisiin!